3. Lahdes, E. (1977). Peruskoulun uusi opetusoppi. Helsinki: Otava.
Uusi opetusoppi ilmestyi, vuonna 1977 kun koko maa oli siirtynyt peruskouluun. Viimeisenä pääkaupunkiseutu. Opetukseen oli jouduttu tekemään leikkauksia joiden johdosta myös opsin rakenteisiin tehtiin muutoksia. Kahdeksassa vuodessa monet asiat olivat muuttuneet. Behavioristispainotteinen oppimisen psykologia ei enää 1970-luvun lopulla tyydyttänyt. Mutta uutta ei oikein ollut tilalle.
1970-luvun aikana alettiin epäillä kykyjen pysyvyyttä ja arvioinnissa noudatettua Gaussin käyrää. Usko ihmisen kasvatettavuuteen kasvatti mm. oppimisvaikeuksien voittamisen pedagogiikka. Siinä uskottiin, että oppimisvaikeudet kasautuvat samoihin solmukohtiin, joiden löytäminen ratkaisee ongelmia. Oppimisvaikeus nähdään vaikeudeksi saavuttaa jokin tavoite. Kun on tunnistettu vaikeus, selvitetään sen syy. Tähän puututaan muuttelemallla tavoitteita, järjestelyitä tai antamalla korjaavaa opetusta ( tukipetus, syventävä tukiopetus tai erityisopetus)
Carrolin tavoiteoppimimalli.
Koulun tehtävä oli opettaa ja kasvattaa. Nyt ymmärrettiin, että sen turvaamiseksi osaksi lapsista tarvitsee erityistä oppilashuoltoa. Oppivelvollisuuskouluksi määrätyssä kansakoulussa jaettiin oppilaille sukkia, kenkiä ja vaatteita, jotta he tarkenisivat tulla kouluun. Emsimmäisenä maailmassa oppilaille tarjottiin ilmainen kouluruoka v. 1943. Peruskouluun siirryttäessä oppilashuolto lisääntyi ennen muutta psyykkinen huolto ( koulupsykologit ja kuraattorit). Sosiaalihuolto siirtyy toisille toimijoille.
”Peruskoulun uudessa opetusopissa” Lahdes kertoo 1970-luvun puolivälin uudistusajatuksista. Alkuperäistä POPS-ajattelua oli ohjannut differentiaalipsykologinen kykypsykologia. Koulutuspoliittinen linja oli kuitenkin muuttunut kohti tiukempaa vaatimusta tulosten tasa-arvosta. Uusi opetusoppi edustikin ns. kovaa didaktiikkaa, jossa ei riitä, että oppilasta houkutellaan oppimaan, vaan ajateltiin, että oppilailla on vastuu omasta oppimisestaan. Sosialistimaista hän toivoi ammennettavan tiettyä kovuutta opetuksen lähtökohtiin.
Ajan hengen mukaisesti teos oli yhä kasvatusoptimistinen. Lahdes oli siitä innostunut. Siinä uskottiin, että kaikki asiat voidaan oppia, jos aikaa on vain riittävästi. Niinikään oletettiin, että kaikilla ihmisillä ongelmat ovat samat. Tavoitteet on lausuttava selvästi. Opetustuokion jälkeen mitataan formatiivisesti, onko oppilas oppinut. Tulosten perusteella ohjaudutaan tarvittaessa lisäopetukseen, joka voi olla tuki- tai rikastusopetusta.
Tämän Lahdeksen teoksen teoreettisena perustana oli kaksi 1970-luvun vahvaa teoriaa: Benjamin Bloomin yleinen kouluoppimisen teoria, joka selitti eri tekijöiden osuutta oppimistuloksiin ja maailmalla vähemmän tunnettu Stanley Clarken yleinen opetustaitoihin perustuva opettamisen teoria, jota Lahdes kuljetti mukanaan viimeiseen didaktiikka- teokseensa saakka.
Lahdeksen didaktinen ajattelu 1970-luvun puolivälissä
Didaktista ajattelua on jäsennetty kolmen kysymyksen avulla. Miksi= tavoitteet, Mitä= sisällöt. MIten = työtavat.
MIKSI (eli päämäärä)
Lahdes on edelleen sitoutunut POPSin kasvatuspäämääriin: omaleimainen kokonaispersoonallisuus. Monipuolinen persoonallisuus, jolla on jatko-opintovalmiudet
MITÄ (eli sisällöt)
Lahdes on edelleen sitoutunut oppiainejakoiseen opetukseen.
MITEN (eli menetelmät)
Behavioristispainotteinen palkkioihin ja rangaistuksiin perustunut oppimisen psykologia ei enää 1970-luvun lopulla tyydyttänyt. Lahdes kirjoittaa luopuneensa pehmeästä didaktiikasta. Uudessa kovassa didaktiikassa korostetaan oppilaan vastuuta yhteiskunnalle oppimisestaan. Vaikutteet saattavat olla peräisin DDR:stä. Oppilasta ei houkutella oppimaan, vaan ajatellaan, että oppilailla on vastuu oppimisestaan.
Erkki Lahdes (1929- 2006).
Kasvatustieteen professori ( 1977-1993)
Kommentit
Lähetä kommentti