OPETTAJAN OMA DIDAKTIIKKA l. KÄYTTÖTEORIA
MÄÄRITELMÄ
Käyttöteoria tarkoittaa omaa toimintaa ja sitä ohjaavia periaatteita, uskomuksia, joiden ihminen antaa ohjata itseään.
Käyttöteoria on kokonaisvaltainen käsitys siitä, millainen on hyvä opettaja juurineen ja olettamuksineen (usein erimerkiksi omista arvoista, tiedosta, oppimisesta ihmisestä ja jopa kriittisesäkäsityksestä siitä, miksi koulu on ja mihin opettajaa tarvitaan?
Jokaisella opettajalla on opettamista ja oppimista koskevia näkemyksiä ja uskomuksia, jotka ohjaavat hänen opetustoimintaansa. Näitä voidaan kutsua käyttöteorioiksi tai esim. omiksi opetusopeiksi, omiksi opettamisen teorioiksi, subjektiivisiksi teorioiksi, praktisiksi tai esimerkiksi implisiittisiksi teorioiksi. (vrt. Hellström 2008)
Kasvatuksen ammattilaisilla, opettajilla on tietyt uskomukset siitä, mikä on todellista ja mikä on relevanttia suhteessa oppijaan, oppimiseen, opetukseen ja opetettavaan aineeseen. Näitä uskomuksia Oberg (1989) on kutsunut opettajan ammatilliseksi tiedoksi. Käyttöteoria koostuu tällaisesta tiedosta.
Käyttöteoria kuvaa kunkin omaa käsitystä hyväsyä opetuksesta ja siihen kuuluvasta toimintarepertuaarista (vrt. Uljens 1997). Siinä opittu teoreettinen tieto yhtyy omiin kokemuksiin ja arvoihin, uskomuksiin ja arkikäsityksiin.
MIKSI?
Miksi pitäisi kirjoittaa auki oma käyttöteoriansa?
Tunne itsesi.
– Sokrates
Opettajan pitäisi laatia oma käyttöteoriansa oman työnsä selkärangaksi, ehdottivat Niemi ja Tirri jo vuonna 1997.
Jotta olet tietoinen siitä, mitä teet. Käyttöteoria jää muutoin piiloteoriaksi. Mm. Schön (1988) uskoo, että vain osittaisesti tiedostettu käyttöteoria vaikuttava enemmän opettajien tapaan opettaa ja toimia kuin valmiina saadut näkemykset koulusta, oppilaista ja opetussuunnitelmasta.
Osaat perustella, mitä teet.
Voit sen avulla päivittää didaktista ajatteluasi ja reflektoida rutiineitasi.
MITEN KÄYTTÖTEORIA SYNTYY?
Se syntyy jo kokemuksista koululaisena, kun katsoo, miten opettajat opettavat. Monien kohdalla on osunut ”ihana” opettaja, josta on tullut itselle malli. Siihen vaikuttaa kaikki mitä luemmme ja opimme sekä omat kokemuksemme opettajana.
ERILAISIA KÄYTTÖTEORIOITA
Käyttöteoria voi olla monentasoinen. Se voi olla hyvin praktinen. Usein opettajat tietävät kuinka tehdä asioita, mutta heidän on vaikea ilmaista sanallisesti, mitä he tekevät (vrt. Ojanen 1993).
Suurella osalla se on käsitteellinen jo opiskeluaikoina. Ts. siinä käytetään pedagogista kieltä. Osalla pohdinta yltää myös eettisiin kysymyksiin.
Käyttöteoria on usein opiskelun alkuaiheessa implisiitinen, mutta mm. kirjoittamalla sitä auki siitä tulee sitten eksplisiittinen. Se on myös koko ajan muuttuva. Koska myös koulun maailman muuttuu ja opimme uutta teemme siihen lisäyksiä, poistoja ja muutoksia.
Käyttäteorian voi laatia monella tavalla. Se voi olla essee. Se voi olla käsitekartta. Se voi olla malli. Siihen voi liittyä metaforia, kuvia joihin yksityiskohdat liittyvät. Siinä voi olla myös aforismeja, jotka kirkastavat niitä.
Hyviä alkukysymyksiä, joiden pohjalta voi rakentaa omaa käyttöteoriaansa ovat:
TEOREETTISTA TAUSTAA KÄYTTÖTEORIALLE
Käyttöteorian käsitteen juuret ovat klassisissa organisaatioteoriossa. Lähtökohtana on ollut oivallus, että ihmisen toimintaa ohjaavat aina jotkin arvot ja uskomukset. Argyris ja Schön (1974 ja 1976) erottivat toiminnan teoriassaan (theory of action) kahdenlaista arvo- ja uskomusohjautumista ja kutsuivat molempia teorioiksi. Teoriat he jakoivat käyttöteorioihin (theories in use) ja omaksuttuihin, myös julkiteorioiksi suomennettuihin teorioihin (exposed theories).
Julkiteoriat ovat ääneen lausuttuja ja siten julkisia käsityksiä ja uskomuksia. Käyttöteoriat ovat argumentoimattomia teorioita, jotka yhtä lailla kuin omaksutut teoriat ohjaavat valintojamme ja käyttäytymistämme. Käyttöteoriat ovat nykytermein ilmaistuna hiljaista tietoa, joka voidaan tunnistaa käyttäytymisestä. Julkiteoriat taas ovat itselle ja toisille ääneen lausuttuja. (Ks. myös Linturi 2002.)
Käyttöteoriakäsitettä käytetään yhä mutta käsitteen sisältöä päivittäen. Ojanen (2003) kuvaa käyttöteoriaa sisäiseksi ohjeistoksi, joka toimii ihmisen käyttäytymisen pohjana. Tämä sisäänrakennettu ohjausjärjestelmä on usein vain ohuesti tiedostettu ja argumentoitu.
Käyttöteoria ymmärretään puheeksi, jossa ihminen kertoo käsityksistään. Puhe kuvaa todellisuutta, mutta se myös tuottaa sitä. Ilmiön ja puheen suhde on tekstualistinen. Jo Wittgenstein oivalsi, että kieli ei vain kuvaa maailmaa, vaan että ihmiset käyttävät kieltä omien pyrkimystensä edistämiseen. Puheesta ei voi päätellä, millainen opettaja todellisuudessa on. Puheesta ei myöskään voida yksisilmäisesti päätellä, mitä käyttöteoriaa kirjoittava todellisuudessa ajatteleet. Puhe on puhetta, jossa kuvailu, vaikuttaminen ja esiintyminen sekoittuvat erottamattomasti toisiinsa.
Jyrhämän mukaan (1999) opettajat muodostavat itselleen opettamista ja oppimista koskevia implisiittisiä teorioita ja uskomuksia, jotka ohjaavat heidän opetustoimintaansa.
Luukkaisen (2005) mukaan jokaisella on oma subjektiivinen kasvatusteoria ( = relevanteiksi uskotut tiedot ja uskomukset, joiden joiden varassa opettaja tekee työtään). Tämä käyttöteoria on opettajuuden perustana. Opettaja muokkaa uransa aikana käyttöteoriaansa reflektion avulla.
Käyttöteorian käsite näyttää viime vuosina väljentyneen tarkoittamaan jokaisen itsensä muovattavissa olevaa esitiedonomaista näkemystä tietystä ilmiöstä. Tällainen käyttöteorian tietoinen kehittäminen asetettiin mm. OPEPRO-projektissa tulevaisuuden opettajankoulutuksen tehtäväksi. Projektin loppuraportin mukaan opettaja tarvitsee työnsä selkärangaksi itse työstetyn käyttöteorian, näkemyksen työstään ja sen perusteista (Luukkainen 2000).
2010-luvun Ttutkimusperustaisessa opettajankoulutuksessa opettaja rakentaa omaa käyttöteoriaansa. Opettaja nähdään käytännön tutkijana, jolla on kyky tutkia omaa opetustaan, joka osaa sijoittaa toimintansa laajempaan tutkimukselliseen kontekstiin ja joka kehittää ja koettelee omaa käyttöteoriaansa kokemustensa ja evidenssien perusteella. (vrt. Jyrhämä ym. 2016)
LÄHTEINÄ KÄYTETTYÄ KIRJALLISUUTTA
Argyris, C. & Schön, D. 1974. Theory in Practice. Increasing professional effectiveness, San Fran- cisco: Jossey-Bass.
Argyris, C. & Schön, D. 1996. Organizational learning II. Addison-Wesley. Reading. MA.
Jyrhämä, R., Hellström, M., Uusikylä, K. ja Kansanen, P. 2016. Opettajan didaktiikka. Jyväskylä: Ps-kustannus oy.
Hellström, M. 2006. Johtamisen haltuunotto omaa käyttöteoriaa konstruoimalla, ss. 23- 41 teoksessa A. Taipale, M. Salonen ja K.Karvonen (toim.) Kuorma kasvaa. Voiko johtajuutta jakaa?
Kokemuksia oppilaitosjohtamisen hyvistä käytännöistä. Helsinki: Opetushallitus.
Hellström, M. 2008. Sata sanaa opetuksesta. Jyväskylä: Ps-kustannus oy.
Jyrhämä, R. 1999. Ohjeet ja neuvot opetusharjoittelussa Kasvatus 30(4) , 334-349.
Linturi, H. 2002. Kollaboristinen pedagogiikka. Löytyy Internetistä osoitteesta: http://survix. internetix.fi/fi/content/futuoppi/4_koulu/ haastajameemit/kollaboraatio
Luukkainen, O. 2000. Opettaja vuonna 2010. Opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen ennakointihankkeen (OPEPRO) selvitys 15. Loppuraportti. Helsinki: Opetushallitus.
Luukkainen, O. 2005. Opettajan matkakirja tule- vaan. Opetus 2000. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Niemi, H. ja Tirri, K.1997. Valmiudet opettajan ammattiin opettajien ja opettajien kouluttajien arvioimina. Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen julkaisuja A10/1997. Jäljennepalvelu.
Oberg, A. 1989. The ground of professional practice in Lowwyck,A & Clark,B, ( eds.) Teacher thinking and Professional Action. Leuven: University Press.
Ojanen, S. ( toim.)1993.Tutkiva opettaja. Opetus 21. vuosisadan ammattina. Helsinki: Helsingin yliopisto. Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus.
Ojanen, S. 2003. Ohjauksesta oivallukseen – ohjausteorian kehittelyä. Teoksessa R. Silkelä (toim.) Tutkimuksia opetusharjoittelun ohjauksesta. Suomen Harjoittelukoulujen vuosikirja no 1. Löytyy Internetistä osoitteesta http:// sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/ohjaus/
Schön, D. 1988. Educating the reflective practioner. San Francisco: Jossey Bass.
Uljens, M. (red.)1997. Didaktik. Teori- reflektion-praktik. Lund: Studentlitteratur.
MUITA LINKKEJÄ
https://slideplayer.fi/slide/1988313/
MÄÄRITELMÄ
Käyttöteoria tarkoittaa omaa toimintaa ja sitä ohjaavia periaatteita, uskomuksia, joiden ihminen antaa ohjata itseään.
Käyttöteoria on kokonaisvaltainen käsitys siitä, millainen on hyvä opettaja juurineen ja olettamuksineen (usein erimerkiksi omista arvoista, tiedosta, oppimisesta ihmisestä ja jopa kriittisesäkäsityksestä siitä, miksi koulu on ja mihin opettajaa tarvitaan?
Jokaisella opettajalla on opettamista ja oppimista koskevia näkemyksiä ja uskomuksia, jotka ohjaavat hänen opetustoimintaansa. Näitä voidaan kutsua käyttöteorioiksi tai esim. omiksi opetusopeiksi, omiksi opettamisen teorioiksi, subjektiivisiksi teorioiksi, praktisiksi tai esimerkiksi implisiittisiksi teorioiksi. (vrt. Hellström 2008)
Kasvatuksen ammattilaisilla, opettajilla on tietyt uskomukset siitä, mikä on todellista ja mikä on relevanttia suhteessa oppijaan, oppimiseen, opetukseen ja opetettavaan aineeseen. Näitä uskomuksia Oberg (1989) on kutsunut opettajan ammatilliseksi tiedoksi. Käyttöteoria koostuu tällaisesta tiedosta.
Käyttöteoria kuvaa kunkin omaa käsitystä hyväsyä opetuksesta ja siihen kuuluvasta toimintarepertuaarista (vrt. Uljens 1997). Siinä opittu teoreettinen tieto yhtyy omiin kokemuksiin ja arvoihin, uskomuksiin ja arkikäsityksiin.
MIKSI?
Miksi pitäisi kirjoittaa auki oma käyttöteoriansa?
Tunne itsesi.
– Sokrates
Opettajan pitäisi laatia oma käyttöteoriansa oman työnsä selkärangaksi, ehdottivat Niemi ja Tirri jo vuonna 1997.
Jotta olet tietoinen siitä, mitä teet. Käyttöteoria jää muutoin piiloteoriaksi. Mm. Schön (1988) uskoo, että vain osittaisesti tiedostettu käyttöteoria vaikuttava enemmän opettajien tapaan opettaa ja toimia kuin valmiina saadut näkemykset koulusta, oppilaista ja opetussuunnitelmasta.
Osaat perustella, mitä teet.
Voit sen avulla päivittää didaktista ajatteluasi ja reflektoida rutiineitasi.
MITEN KÄYTTÖTEORIA SYNTYY?
Se syntyy jo kokemuksista koululaisena, kun katsoo, miten opettajat opettavat. Monien kohdalla on osunut ”ihana” opettaja, josta on tullut itselle malli. Siihen vaikuttaa kaikki mitä luemmme ja opimme sekä omat kokemuksemme opettajana.
ERILAISIA KÄYTTÖTEORIOITA
Käyttöteoria voi olla monentasoinen. Se voi olla hyvin praktinen. Usein opettajat tietävät kuinka tehdä asioita, mutta heidän on vaikea ilmaista sanallisesti, mitä he tekevät (vrt. Ojanen 1993).
Suurella osalla se on käsitteellinen jo opiskeluaikoina. Ts. siinä käytetään pedagogista kieltä. Osalla pohdinta yltää myös eettisiin kysymyksiin.
Käyttöteoria on usein opiskelun alkuaiheessa implisiitinen, mutta mm. kirjoittamalla sitä auki siitä tulee sitten eksplisiittinen. Se on myös koko ajan muuttuva. Koska myös koulun maailman muuttuu ja opimme uutta teemme siihen lisäyksiä, poistoja ja muutoksia.
Käyttäteorian voi laatia monella tavalla. Se voi olla essee. Se voi olla käsitekartta. Se voi olla malli. Siihen voi liittyä metaforia, kuvia joihin yksityiskohdat liittyvät. Siinä voi olla myös aforismeja, jotka kirkastavat niitä.
Hyviä alkukysymyksiä, joiden pohjalta voi rakentaa omaa käyttöteoriaansa ovat:
- Miksi olet halunnut opettajaksi?
- Millainen aiot opettajan olla?
- Mikä on sinusta opetuksessa tärkeintä?
- Mihin opettajaa tarvitaan opetuksessa?
- Miten tietoa opitaan?
- Millaisista periaatteista et tingi? Miten periaatteesi näkyvät käytännössä?
- Millainen on aktiivinen työtapakirjosi?
- Keiltä olet näitä ajatuksia saanut?
- Miten olet päätynyt näihin (argumentit)
TEOREETTISTA TAUSTAA KÄYTTÖTEORIALLE
Käyttöteorian käsitteen juuret ovat klassisissa organisaatioteoriossa. Lähtökohtana on ollut oivallus, että ihmisen toimintaa ohjaavat aina jotkin arvot ja uskomukset. Argyris ja Schön (1974 ja 1976) erottivat toiminnan teoriassaan (theory of action) kahdenlaista arvo- ja uskomusohjautumista ja kutsuivat molempia teorioiksi. Teoriat he jakoivat käyttöteorioihin (theories in use) ja omaksuttuihin, myös julkiteorioiksi suomennettuihin teorioihin (exposed theories).
Julkiteoriat ovat ääneen lausuttuja ja siten julkisia käsityksiä ja uskomuksia. Käyttöteoriat ovat argumentoimattomia teorioita, jotka yhtä lailla kuin omaksutut teoriat ohjaavat valintojamme ja käyttäytymistämme. Käyttöteoriat ovat nykytermein ilmaistuna hiljaista tietoa, joka voidaan tunnistaa käyttäytymisestä. Julkiteoriat taas ovat itselle ja toisille ääneen lausuttuja. (Ks. myös Linturi 2002.)
Käyttöteoriakäsitettä käytetään yhä mutta käsitteen sisältöä päivittäen. Ojanen (2003) kuvaa käyttöteoriaa sisäiseksi ohjeistoksi, joka toimii ihmisen käyttäytymisen pohjana. Tämä sisäänrakennettu ohjausjärjestelmä on usein vain ohuesti tiedostettu ja argumentoitu.
Käyttöteoria ymmärretään puheeksi, jossa ihminen kertoo käsityksistään. Puhe kuvaa todellisuutta, mutta se myös tuottaa sitä. Ilmiön ja puheen suhde on tekstualistinen. Jo Wittgenstein oivalsi, että kieli ei vain kuvaa maailmaa, vaan että ihmiset käyttävät kieltä omien pyrkimystensä edistämiseen. Puheesta ei voi päätellä, millainen opettaja todellisuudessa on. Puheesta ei myöskään voida yksisilmäisesti päätellä, mitä käyttöteoriaa kirjoittava todellisuudessa ajatteleet. Puhe on puhetta, jossa kuvailu, vaikuttaminen ja esiintyminen sekoittuvat erottamattomasti toisiinsa.
Jyrhämän mukaan (1999) opettajat muodostavat itselleen opettamista ja oppimista koskevia implisiittisiä teorioita ja uskomuksia, jotka ohjaavat heidän opetustoimintaansa.
Luukkaisen (2005) mukaan jokaisella on oma subjektiivinen kasvatusteoria ( = relevanteiksi uskotut tiedot ja uskomukset, joiden joiden varassa opettaja tekee työtään). Tämä käyttöteoria on opettajuuden perustana. Opettaja muokkaa uransa aikana käyttöteoriaansa reflektion avulla.
Käyttöteorian käsite näyttää viime vuosina väljentyneen tarkoittamaan jokaisen itsensä muovattavissa olevaa esitiedonomaista näkemystä tietystä ilmiöstä. Tällainen käyttöteorian tietoinen kehittäminen asetettiin mm. OPEPRO-projektissa tulevaisuuden opettajankoulutuksen tehtäväksi. Projektin loppuraportin mukaan opettaja tarvitsee työnsä selkärangaksi itse työstetyn käyttöteorian, näkemyksen työstään ja sen perusteista (Luukkainen 2000).
2010-luvun Ttutkimusperustaisessa opettajankoulutuksessa opettaja rakentaa omaa käyttöteoriaansa. Opettaja nähdään käytännön tutkijana, jolla on kyky tutkia omaa opetustaan, joka osaa sijoittaa toimintansa laajempaan tutkimukselliseen kontekstiin ja joka kehittää ja koettelee omaa käyttöteoriaansa kokemustensa ja evidenssien perusteella. (vrt. Jyrhämä ym. 2016)
LÄHTEINÄ KÄYTETTYÄ KIRJALLISUUTTA
Argyris, C. & Schön, D. 1974. Theory in Practice. Increasing professional effectiveness, San Fran- cisco: Jossey-Bass.
Argyris, C. & Schön, D. 1996. Organizational learning II. Addison-Wesley. Reading. MA.
Jyrhämä, R., Hellström, M., Uusikylä, K. ja Kansanen, P. 2016. Opettajan didaktiikka. Jyväskylä: Ps-kustannus oy.
Hellström, M. 2006. Johtamisen haltuunotto omaa käyttöteoriaa konstruoimalla, ss. 23- 41 teoksessa A. Taipale, M. Salonen ja K.Karvonen (toim.) Kuorma kasvaa. Voiko johtajuutta jakaa?
Kokemuksia oppilaitosjohtamisen hyvistä käytännöistä. Helsinki: Opetushallitus.
Hellström, M. 2008. Sata sanaa opetuksesta. Jyväskylä: Ps-kustannus oy.
Jyrhämä, R. 1999. Ohjeet ja neuvot opetusharjoittelussa Kasvatus 30(4) , 334-349.
Linturi, H. 2002. Kollaboristinen pedagogiikka. Löytyy Internetistä osoitteesta: http://survix. internetix.fi/fi/content/futuoppi/4_koulu/ haastajameemit/kollaboraatio
Luukkainen, O. 2000. Opettaja vuonna 2010. Opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen ennakointihankkeen (OPEPRO) selvitys 15. Loppuraportti. Helsinki: Opetushallitus.
Luukkainen, O. 2005. Opettajan matkakirja tule- vaan. Opetus 2000. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Niemi, H. ja Tirri, K.1997. Valmiudet opettajan ammattiin opettajien ja opettajien kouluttajien arvioimina. Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen julkaisuja A10/1997. Jäljennepalvelu.
Oberg, A. 1989. The ground of professional practice in Lowwyck,A & Clark,B, ( eds.) Teacher thinking and Professional Action. Leuven: University Press.
Ojanen, S. ( toim.)1993.Tutkiva opettaja. Opetus 21. vuosisadan ammattina. Helsinki: Helsingin yliopisto. Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus.
Ojanen, S. 2003. Ohjauksesta oivallukseen – ohjausteorian kehittelyä. Teoksessa R. Silkelä (toim.) Tutkimuksia opetusharjoittelun ohjauksesta. Suomen Harjoittelukoulujen vuosikirja no 1. Löytyy Internetistä osoitteesta http:// sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/ohjaus/
Schön, D. 1988. Educating the reflective practioner. San Francisco: Jossey Bass.
Uljens, M. (red.)1997. Didaktik. Teori- reflektion-praktik. Lund: Studentlitteratur.
MUITA LINKKEJÄ
https://slideplayer.fi/slide/1988313/
Kommentit
Lähetä kommentti