1. Lahdes, E. (1969). Peruskoulun opetusoppi. Helsinki: Otava.
Suomi siirtyi viralllisesti peruskoulujärjestelmään vuosina 1972-1977. Uuden koulun opetussuunnitelma oli hyväksytty vuonna 1970. Sen laatineessa komiteassa oli mukana Erkki Lahdes. Niinpä hänellä oli hyvä etu kirjoittaa Suomen ensimmäinen peruskoulun didaktiikka. Tuohon aikaa käytettiin didaktiikasta usein nimeä opetusoppi.
Erkki Lahdes halusi tieteellistää kansakoulunopettajille suunnattua didaktiikkaa. Hän asetti didaktiikalle hän asetti selvän tavoitteen: on siirryttävä spekulatiivisesta opetusopista empiiriseen. Lähtökohta oli tuolloin vielä vaikea. Opetustapahtuman tutkimus oli vasta alussa.
Teos on minusta hyvin viehättävä ja valoisa teos. Täynnä valtavaa uskoa uuteen koulumuotoon ja didaktiikan kykyyn rakentaa opettajille yhteinen käsitemaailma ja jopa opetuksen teoria.
Didaktiikan historia
Lahdes kuvaa didaktiikan historiallista kehitystä systemaattisesti työkaluinaan opetussuunnitelman kolme determinanttia: aines, yhteiskunta ja oppilas. Peruskytkentä on Lahdeksen mukaan sellainen, että aineskeskeisessä ajattelussa työtavat ovat opettajakeskeisiä, lapsikeskeisessä yksilöllisiä (mm. eriyttäminen) ja yhteiskuntakeskeisissä yhteistoiminnallisia.
Aluksi opetus oli hapuilua kahdessa valtakunnassa : maallisessa ja taivaallisessa.
1800-luvulla Herbart toi selkeyden. Dynamiikka opetukseen tuli oikein (lapsen ikäkauteen kuuluvan harrastuksen mukaan) valitusta aineksesta. Aineksen valinnan keskeinen periaate oli sen siveellinen voima. Opettaja avasi oppilaan aivot kysymyksillä.
1900-luvun alussa huomio suuntautui lapseen; syntyi Uuden koulun liike. Lapsesta tuli opetuksen keskipiste. Liike oli hajanainen, osa halusi luopua etukäteen määritellyistä sisällöistä (vapauspedagogiikka), osa opettajan (liian) aktiivisesta roolista (aktiivisuuspedagogiikka), osa yksintekemisestä (sosiaalipedagogiikka).
Uuden koulun liike mursi herbartilaisuuden vasta toisen maailmasodan jälkeen 1940-luvulla Avainhahmona oli Matti Koskenniemi. Hänen pedagogiikassaan ei ollut vain yhtä oikeaa menetelmää. Mallissa yhtyi aines, yhteiskunta ja lapsi. Siirtymä monipuolisiin menetelmiin taisi oikeasti toteutua vasta 1980-luvulla.
Peruskoulun ensimmäinen opetussuunnitelma
1970-luvulla ihan kansainvälisestiki opettajan rooli oli muuttumassa. Unescon koulutusraportissa vuodelta 1972 tulevaisuuden opettaja on ennen muuta kasvattaja, ohjaaja ja virikkeiden antaja. (Ei siis enää tiedon lähde)
Peruskoululle laadittiin oma opetussuunnitelma, seitsemänsataa sivuiset järkäleet: POPS I ja POPS II. POPSia pidettiin hyvin uudenaikaisena. Siinä korostui yksilö ja koko persoonallisuus. POPSin mukaan peruskoulun kokoava kasvatuspäämäärä oli “antaa aineksia ja virikkeitä omaleimaisen koko persoonallisuuden kehittymiselle”. Oppilas ei siis enää ollut raakamateriaalia, josta opettaja muokkaa hänet haluamansa kaltaiseksi. Kasvuun yhteisesti hyväksi todettuun suuntaan annetaan vain mahdollisuuksia.
Peruskoulun pedagogiikkaan kuuluivat oppilaskeskeiset työtavat, eriyttäminen, eheyttäminen ja opetusteknologiset apuvälineet kuten opetusheitin ja kielistudiot. Ns. uuden koulun keskeisiä ideoita oli työkirja.Valtioapusääntöjen muuttuessa,. puolivalmistetyökirjat yleistyvät nyt nopeasti.
Arvionnin käsitteistöön saaiin apua Bloomilta: puhuttiin diagnostisesta, formatiiviisesta ja summatiivisesta arvioinnista. Arvioinnin apuna haluttiin käyttää lahjakkuustestejä ja standardisoituja koulusaavutuskokeita.
POPSIA pidettiin yksilön esiinmarssina. 1970-luku oli voimakkaan koulutusoptimismin aikaa. “ Mikä tahansa asia voidaan opettaa tehokkaasti jollain älykkäällä kunniallisella tavalla mille tahansa lapselle.”(BRUNER).
Lahdeksen oma didaktinen ajattelu
Didaktista ajattelua on jäsennetty kolmen kysymyksen avulla. Miksi= tavoitteet, Mitä= sisällöt. MIten = työtavat.
MIKSI?
Lahdeksen opetusoppi kiinnittyi vahvasti peruskoulun ideaan. Kasvatusihanteena oli koulunuudistustoimikunnan määrittelemä kulttuuri- ihminen, joka kykeni omaksumaan sivistyspääoman, pystyi yhteistyöhön ja oli ehjä, itsenäinen persoonallisuus.
MITÄ?
Jokaisen tuli Lahdeksen mukaan saada oman henkisen laatunsa ja harrastustensa mukaista opetusta. Tiedin rinnalle olivat POPSissa nousemassa taidot hankkia ja välittää tietoa. Oppikirjoilla ja työkirjoilla oli POPSin pedagogiikassa iso rooli.
Opettajat ovat erilaisia ja he voivat päästä samoihin tavoitteisiin käyttämällä erilaisia oppisisältöjä
MITEN?
Opetusopissa oli pakko antaa edelleen menettelytapaohjeita, jotka perustuivat vuosikymmenien aikana syntyneisiin kokemuksiin. Parasta opetusmetodia ei pysytty Lahdeksen mukaan toistaiseksi tieteellisesti todentamaan.
Lahdeksen opetusoppi kuvaa hyvin niitä didaktisia käsityksiä, jotka olivat vallalla 1960-luvulla ja joiden varassa mm. peruskoulupedagogiikan kurssit opettajille järjestettiin. Hyvin innistuneita oltiin itse-neuvovasta-opetuksesta.
Yksi Lahdeksen ideoista oli opetuksen didaktinen kokonaiskäsittely. Hän rakensi tosi fiksusti siltaa toisaalta oppimisen eri vaiheiden (niinkuin se 60-luvulla ymmärrettiin) toisaalta tunnin rakenneosien ja eri käytänteiden välille.
Kokonaiskäsittelyllä tarkoitetaan mallia, jossa opetus koostuu eri vaiheista, jotka kukin keskittyvät johonkin oppimisen kannalta tärkeään vaiheeseen. Seuraava on oma omaa synteesiäni Lahdeksen teoksen pohjalta.
(I) Valmistautuminen opetustilanteeseen (nouseminen oppimisen tilaan MH)
(II) Omaksumisprosessi, jossa on seuraavia vaiheita a) Havaintojen tekeminen, havaintojen ja muutoin saadun informaation vastaanottaminen b) Aikaisemmin opitun mieleenpalauttaminen d) (Varsinainen ajatteluvaihe alkaa, eli kokemusten reflektointi: ) Informaation jäsentäminen suhteessa aiemmin opittuun. e) Syventäminen: Informaation nyansointi ja jäsentäminen käsitteiksi ja periaatteisi jne. Jonkinlainen tiivistys esim. kokoavaksi viisaudeksi: "Rikos ei kannata".
(III) Harjaantumis-ja soveltamisprosessissa on seuraava vaiheita: a) (Tähtäävät muistamiseen) Opittavien asioiden harjoittelu, harjaantuminen ja kertaaminen b) (Tähtäväät ongelmien ratkaisemiseen, luovuuteen jne.) Opittujen taitojen soveltaminen ja käyttäminen.
(IV) Oman oppimisen, edistymisen arvioiminen kriittisesti. (Ehkä jopa opetetun aineksen virheiden huomaaminen, vrt. Yrjö Engeström).
Lahdes ei kuitenkaan ajanut mitään, kahlitsevaa tunnista toiseen toteutettavaa kaavaa (kuten Herbart).
POPSIn oppimiskäsitys oli behavioristinen, teknologinen pedagogiikka. Siinä opettajan tehtäväksi tuli vahvistaa palkkioilla ja rangaistuksilla ärsykkeiden (esim. oppikirjan teksti) aiheuttamaa reaktiota. Uudessa pedagogiikassa korostuivat aines ja yhteiskunta. Lapsi taisi jäädä kohteeksi.
Loppuluvussa Lahdes määritteli peruskoulun edellyttämän opettajatyypin. Tämä oli analyyttinen, kokeileva ja harkitusti ajatteleva. Tiede tuli mukaan tukemaan tätä tehtävää. Myös opettajalta edellytettiin alan kirjallisuuden tuntemusta ja ongelmalähtöisyyttä.
Lahdes arvosti opettajan autonomiaa. Opettajalle oli annettava lupa poiketa yleissuunnitelmasta. Opettajat ovat erilaisia ja he voivat päästä samoihin tavoitteisiin käyttämällä erilaisia oppisisältöjä, työtapoja ja välineitä.
Erkki Lahdes (1929- 2006).
Kasvatustieteen professori (1977-1993)
Kommentit
Lähetä kommentti