2. Koskenniemi, M., & Hälinen, K. (1970). Didaktiikka lähinnä peruskoulua varten. Helsinki: Otava.
Myös professori Matti Koskenniemen ja hänen asisstenttinsa Kaisa Hälinen olivat mukana perskoulun POPsin rakentelytyötä. Hekin saivat painosta ulos oman didaktiikkansa ennen kuin järjestelmään siirryttiin.Uudistuvalle koululle tarvittiin uusi didaktiikka uudella painotuksella.
Erkki Lahdes on nostanut omassa opetusopissaan esiin, kuinka tärkeä vaikuttaja Koskenniemi oli suomalaisen didaktiikan historiassa. Itse ajattelen, että hänen 1940-luvun opetusoppinsa oli kuin synteesi opettaja- ja oppilaskeskeisten koulukuntien teesi-antiteesi heilurista.
1970 luvun alussa ajan henki oli muuttumassa. Peruskoulu sai ensimmäisen opetussuunnitelma
1970-luvulla ihan kansainvälisestikin opettajan rooli oli muuttumassa. Unescon koulutusraportissa vuodelta 1972 tulevaisuuden opettaja on ennen muuta kasvattaja, ohjaaja ja virikkeiden antaja. (Ei siis enää tiedon lähde)
Peruskoululle laadittiin oma opetussuunnitelma, seitsemänsataa sivuiset järkäleet: POPS I ja POPS II. POPSia pidettiin hyvin uudenaikaisena. Siinä korostui yksilö ja koko persoonallisuus. POPSin mukaan peruskoulun kokoava kasvatuspäämäärä oli “antaa aineksia ja virikkeitä omaleimaisen koko persoonallisuuden kehittymiselle”. Oppilas ei siis enää ollut raakamateriaalia, josta opettaja muokkaa hänet haluamansa kaltaiseksi. Kasvuun yhteisesti hyväksi todettuun suuntaan annetaan vain mahdollisuuksia.
Peruskoulun pedagogiikkaan kuuluivat oppilaskeskeiset työtavat, eriyttäminen, eheyttäminen ja opetusteknologiset apuvälineet kuten opetusheitin ja kielistudiot. Ns. uuden koulun keskeisiä ideoita oli työkirja.Valtioapusääntöjen muuttuessa,. puolivalmistetyökirjat yleistyvät nyt nopeasti.
Arvionnin käsitteistöön saaiin apua Bloomilta: puhuttiin diagnostisesta, formatiiviisesta ja summatiivisesta arvioinnista. Arvioinnin apuna haluttiin käyttää lahjakkuustestejä ja standardisoituja koulusaavutuskokeita.
POPSIA pidettiin yksilön esiinmarssina. 1970-luku oli voimakkaan koulutusoptimismin aikaa. “ Mikä tahansa asia voidaan opettaa tehokkaasti jollain älykkäällä kunniallisella tavalla mille tahansa lapselle.”(BRUNER).
Koskeniemen oma didaktinen ajattelu
Matti Koskenniemi kuten Erkki Lahdeskin alkoi teteellistää kansakoulunopettajille suunnattua didaktiikkaa. Ei ollut helppoa. Opetustyön lainalaisuuksia koskeva tieteellinen perustutkimus oli alkutekijöissään.
Koskeniemi ja Hälinen esittävät kirjassa opetukselle hienon määritelmän: "Opetus on interaktiotapahtuma, joka sijoittuu koulun elämänpiiriin ja joka tähtää oppilaiden persoonallisen kehityksen edistämiseen kasvatustavoitteiden suunnassa."
Didaktista ajattelua on jäsennetty kolmen kysymyksen avulla. Miksi= tavoitteet, Mitä= sisällöt. MIten = työtavat.
MIKSI?
Koskenniemen ja Hälisen teoksessa kasvatustavoitteena oli POPS:in lopullinen tavoite: omaleimainen persoonallisuus.
Opetus käsitettiin interaktiotapahtumaksi, joka sijoittuu koulun elämänpiiriin ja tähtää oppilaiden persoonallisen kehityksen edistämiseen kasvatustavoitteiden määrittämissä suunnissa.
MITÄ?
Oppiaineksen valinnan kriteeri oli se, kuinka hyvin jonkin aineksen opiskelu kehittää lasta kohti tavoitteita (ei siis vain herätä harrastusta vrt. Herbart)
Teoksessa ei kyseenalaistettu oppiaineksen jakamista perinteisiin oppiaineisiin. Mutta opetusta tuli myös eheyttää (Uuden koulun ideoita 1900-luvuh alusta). Eheyttämisen tarve palautettiin peruskoulun päätavoitteeseen, joka oli oppilaiden harmonisen kokonaiskehityksen edistäminen. Siksi oli hyvä kumuloida oppimiskokemuksia vertikaalisesti järjestämällä samaan kokonaisuuteen kuuluvat kokemukset peräkkäin ja horisontaalisesti liittämällä opetus lasten omaan elämäntilanteeseen. (Lähdetään siis liikkeelle tutusta ja tästä hetkestä MH)
MITEN?
Menetelmien osalta korostettiin monipuolisuutta. Esittämisen, kyselemisen ja kuulustelemisen (Herbart) sijasta etusijalle asetettiin oppimassa olevien oppilaiden virittäminen ja organisoiminen työhön sekä työssä opastaminen (Uuden koulun idea) Uudenlaista ajattelua oli sekin, että kirjassa ei enää käytetty vanhaa termiä opetusmenetelmä, vaan opetusmuoto. Istumajärjestys pedagogisoituu sosiaalimuodoksi.
Kirjoittajat näkivät opettajan roolin muuttuneen. Uudenaikaisessa opetuksessa nuo tehtävät ovat heistä selvästi taka-alalla. Niiden sijalla ovat oppilaiden virittäminen ja organisoiminen työhön sekä työssä opastaminen. Jos opettaja johtaa välittömästi, se tapahtuu lähinnä pienryhmissä tai yksitellen. Oppilaan rooli kasvaa. Oppilaat voivat vastata itse opiskelusta, tehdä päätöksiä, ajatella ja toimia luovasti, tehdä töitä yhdessä jne. kuten esim. ns. Trumpin systeemissä. Oppilaskeskeisten opetusmuotojen yleistyessä opettaja siirtyy sivummalle opetuksen keskuksesta. Jäljelle ovat jääneet ennalta tapahtuvan organisoinnin ja evaluoinnin tärkeät, mutta vähemmän näkyvät tehtävät.
Opettajuuden esikuvallisesta tehtävästä oli irtauduttava. Uudenlaisessa opettajuudessa korostuivat oppilaskeskeisyys, opettajan itsenäinen ajattelu ja toiminta. Opettajan tuli olla avoin uusille asioille. Opettajan vastuulla oli alan kehityksen seuraaminen ja oman työn ajanmukaisuuden vaaliminen.
Koskenniemi ja Hälinen korostivat opettajan autonomia merkitystä kuten Erkki Lahdeskin. Opetussuunnitelma ei heidän mukaansa vapauttanut opettajaa ottamasta itsenäisesti kantaa esimerkiksi koulutyötä ja tavoitteita määrääviin seikkoihin. Automiaan liittyy se, että vain opettaja tuntee oppilaansa. Opettaja joutuu tekemään kompromisseja vaatimusten ja oppilaiden edellytysten välillä. Opettajalla oli mahdollisuus muotoilla opetusta omien persoonallisten edellytystensä mukaiseksi, edellyttäen että oppilaiden etu otetaan huomioon.
Matti Koskenniemi (1908- 2001).
Kasvatusopin professori
(1944–1948), Kasvatusopin/tieteen professori (1955-1972)
Kaisa Hälinen
Kommentit
Lähetä kommentti