6. Kari, J.(toim).(1991) Didaktiikka ja opetussuunnittelu. Helsinki:WSOY
1990-luvun alussa peruskoulussa noudatettiin vielä vuoden 1985 opetussuunnitelmaa. 1980-luvun lopulla kannustettiin kouluja ja opettajia kohti omaileimaisuutta.
Tässä kirjassa didaktiikaa tarkastellan sekä tieteenä että käytäntönä.
Didaktiikasta tieteenä
Kaikkina aikoina on ollut erilaisia didaktisia suuntauksia. Niiden taustalla on erilaiset kasvatusfilosofiat: käsitykset kasvatuksesta ja oppimisesta. Niitä voidaan luokitella monella tavalla. Teoksessa esitellään Vahervan ja Ekolan ( 1986) tapa luokitella didaktiset suuntaukset kolmeen: opetusteknologiseen, orgaaniseen ja kognitiiviseen.-
1. opetusteknologinen suuntaus
- systemaattinen, huolellinen opetuksen ennakkosuunnittelu
- opetustavoitteet ilmaistaan päätekäyttäytymisenä
- opettajajohtoisuus
- oppimistulosten tarkka arviointi
- opettaja suunnittelee ja järjestää ympäristöä
Taustalla on behavioristinen oppimis-ja ihmiskäsitys. Ihminen on kohde, ja hänen käyttäytymistään ohjaillaan ympäristöä säätelemällä.
2. orgaaninen suuntaus
- opetuksen lähtökohtana ovat opiskelijan omat sisäiset motiivit
- väljä ennakkosuunnitelma
- opettaja ja oppilas ovat tasavertaisia
- opettajan tehtävä on antaa virikkeitä.
Suuntauksen taustalla on humanistinen ihmisihanne ja psykologia (ei yhtä oppimiskäsitystä)
3. kognitiivinen suuntaus
- opetuksessa korostuu ihmisen ajattelu ja ymmärtäminen
- oppimisessa korostuu mielekkyys
- skeemojen muodostaminen ontärkeää. Uusi tieto joko sulautetaan vanhaan tai vanhat rakenteet muuttuvat
- ongelmallinen ristiriita, oman tiedon riittämättömyys motivoi
- pääpaino on oppilaassa
- opettaja asettaa kiinnostavia ongelmia ja korjaa virheitä
Suuntauksen taustalla on moderni kognitiivinen psykologia, jossa on useita erilaisia oppimiskäsityksiä.
Didaktiikka on siis kokonaisesitys keinoista, joilla ennakko-opetussuunnitelmaa aiotaan toteuttaa. Didaktikan tehtävä on antaa opetuksen tutkimiseen pohjautuvia perusteltuja opetusohjeita.
Kirjan toimitti professori Jouko Kari. Hän kannatti normatiivista didaktiikkaa siis sellaista didaktiikkaa, jossa opetuksen teoriasta johdetaan toimintaohjeita opetuksen suunnittelulle, toteutukselle ja arvioinnille. Hänestä didaktiikan tehtävä oli nimenomaan antaa opetuksen tutkimiseen pohjautuvia perusteltuja opetusohjeita (vrt. Jo Lahdeksen esittämä ajatus ns. didaktisesta kehästä.)
Teoksessa kasvatus ja opetus ovat synonyymejä. Kysymys on (1) kasvatustavoitteiden suuntaisesta (2) suunnitellusta ja (3) tavoitteellisesta (4) vuorovaikutuksesta, joka (5) tarkoituksena on (6) olosuhteita muuntelemalla (7) saada aikaan (8) - yleistä (9) tietoista ja (10) mielekästä - (11) oppimista.
Didaktiikka käytäntönä
Didaktista ajattelua on usein jäsennetty kolmen kysymyksen avulla. Miksi= tavoitteet, Mitä= sisällöt. MIten = työtavat.
MIKSI?
Kari käy teoksessa läpi vanhoja opetussuunnitelmaa ja nostaa esiin, että kasvatuspäärä oppilaan kokonaispersoonallisuus oli jo vuoden 1952 kansakoulun opetussuunnitelmassa. Tässä päämääränä on persoonallisuus.
MITÄ?
Teoksen mukaan opetuksen ja kasvatuksen päätehtävä on siirtää kulttuurin keskeiset osat uudelle sukupolvelle ja auttaa kulttuurin kehittymisen edellytysten luomisessa.
Ainejakoisella opetuksella on teoksen mukaan pitkät ja vaikeasti murrettavat perinteer. Kari kannattaa eheyttämistä. Eheyttäminen eli integraatio tarkoittaa oppisisältöjen jäsentymistä laajoiksi kokonaisuuksiksi.Se on erilaisten ainesten sulattamista kokonaisuudeksi. Oppilaan näkökulmasta on kysymys opittavien asioiden laaja-alaisesta hallinnasta.
Karin mukaan opetuksen tuli olla jatkossa integroivaa.
MITEN?
Opetus- ja kasvatustapahtuman looginen järjestys on: tavoitteet- opetusjärjestelyt- arviointi.
Esiin nostetaan yhteistoiminnallinen oppiminen. Siinä ei sallita vetäytymistä syrjään. Jokaisella on yksilöllisesti kannettava vastuu.Näin myös sosiaaliset taidot kehittyvät. Menetelmä tarjoaa tilaisuuksia keskusteluun toisten kanssa. Samalla
harjoitellaan tietoisesti kaikkia rooleja ( johtaja, yhteenvedon tekijä, tiedon ymmärtämisen tarkastaja jne.). Jokaisen on kyettävä kertomaan ryhmän tuottama ratkaisu annettuun tehtävään.
Menetelmällisesti uusina teoksessa esitellään mm. etäopetus ja opiskelun kytkeminen työhön. Esillä on myös suurehko opetusjakso, projekti (vrt. Dewey)
Karin mukaan jatkossa oppitunnin pidosta oli siirryttävä projektityöskentelyyn. Koulun tuli muuttua oppilaskeskeisemmäksi,
Arviointiemenetelmät jaetaan edelleen diagnostiseen, formatiiviseen ja summatiiviseen.
Teoksessa Kari kuvailee, kuinka kuva hyvästä opettajasta on aikojen saatossa muuttunut. Ehkä enää ei juuri korosteta kristillistä mielensuuntaa eikä raittiutta. Eikä sisäistä kutsumusta.
Eräät odotukset ovat kuitenkin pysyneet. Tällaisia ovat mm. ruumiillinen ja henkinen terveys sekä siveellinen vakiintuneisuus (nykykielellä eettisyys). Vaatimus itsensä kehittämisestä (jo 1800-luvun lopulla). Rakkaus nuorisoon (pedagoginen rakkaus). Hilpeä mielenlaatu.
Muutostarve korostuu. Karin mukaan ratkaisu on rohkea kokeilu. Vapaa opettajan ammatti soi paljon mahdollisuuksia jatkuvaan itsensä kehittämiseen.
Jouko Kari ( 1939-2021)
Johtajaprofessori (1980–1993), kasvatustieteen (opettajankoulutuksen) professori (1993- )
Kommentit
Lähetä kommentti