YKSI tekijä, joka voi aiheuttaa työrauhaongelmia, voi olla se, että koulua ei ole rakennettu toimimaan murrosiän ehdoilla.
Murrosikä on ihmisen ehkä tärkein ikäkausi. Se on siirtymäkausi. Silloin ei enää olla lapsia, mutta ei myöskään aikuisia. On löydettävä oma identiteetti; Kuka minä olen. Tähän murrokseen liittyy useita kehitystehtäviä.
Murrosikä on irtautumista omista vanhemmista. Murrosikä on itsenäistymistä. Siksi on haastettava aikusia. Kyseenalaistettava aikuisten säännöt. Käyttäydytään huonosti
Itsenäistymiseen tarvitaan "lauttaa" ikätovereita. Siksi nuorella on vahva tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi toisten nuorten taholta. Tärkeintä on kelvata kavereille. Tässä auttaa muutos aivoissa: Murrosikäisen aivot ovat ylivalpastuneet havaitsemaan sosiaalisen hyväksynnän ja torjunnan viestejä. Yksinäisyys pelottaa. Siksi on oltava samanlainen kuin muut. Haavoittuvuus kasvaa.
Aivoissa tapahtuu monia muutoksia. Sen seurauksena kieli taantuu. Mieli muuttuu hetkestä toiseen. Alakuloisuus valuu yli äyräitten. Ikään kuuluu oikullisuus ja lyhytjänteisyys.
Nuori hakeutuu vaaratilanteisiin. Murrosikä on ihmisen vaarallisin ikä. Aivot etsivät voimakkaita elämyksiä ja saavat nuoren käyttäytymään voimakkaasti tunnepitoisesti
Ajattelu kehittyy. Toisaalta nuori ei ole tavoitettavissa kielellisesti. Kieli taantuu. Vaikka kyky ajattella abstraktisesti kehittyy, ajattelu muuttuu mustavalkoiseksi. Itsekkyys ja narsistisuus kasvavat. Nuori on kyvytön lukemaan ilmeitä ja tulkitsee niitä väärin. Nuorella on vaikeuksia hallita käytöstään, tunteitaan ja impulssejaan.
Keho muuttuu. Nälkä kasvaa. Samoin unen tarve. Ja väsymys. Toisaalta nuori ihminen terveimmillään ja vastustuskykyisimmillään. Hän on voimakas ja nopea, hän kestää entistä paremmin kylmää ja kuumaa, nälkää, kuivuutta ja fyysisiä loukkaantumisia.
Kehon muutos hämmentää. On huolta kropasta. Oma itse saattaa tuntua aivan väärältä, muilla menee hienommin.Oma sukupuoli voi olla kadoksissa.
Stressihormoni kortisoli aiheuttaa jatkuvan stressitilan (taistelu-hätätila).
Työkaluja tukea nuoren aikuistumista
Kirjallisuudessa on esitetty työkaluja, joilla voidaan ottaa huomioon koulussa murrosiän kehitystehtävät. Tässä niitä aakkosjärjestyksessä
- Aikaa itsetuntemukselle. Murrosikäisen kasvutavoite on löytää itsensä vahvuutensa. Siksi tarvitaan mahdollisuuksia oppia tuntemaan itseään ja löytämään omat vahvuutensa.
- Aikaa tehdä yhdessä. Nuorilla on suunnaton tarve olla yhdessä
- Dialogi: Opettajan tulee puhua, niin, että nuori haluaa kuunnella, ja kuunnella niin, että nuori haluaa puhua. Ongelmatilanteissa aikuisen tulee kuunnella loppuun saakka, ja viestiä: Kyllä tästä selvitään. Carpe diem. Erimielisyydet kannattaa purkaa tunteiden jäähdyttyä.
- Hauskuutta opetukseen.
- Huomaavaisuutta kohtaamisiin.
- Kannustus
- Kerro - ope- omasta nuoruudestasi
- On vahvistettava kasvatuksellisutta yläluokilla.
- Selkeitä sääntöjä ja rajoja tarvitaa. Luja mutta lämmin vastustus. Aikuisten on pidettävä kiinni omista mielipiteistään ja näkemyksistään, mutta he eivät saa nujertaa nuorta. Niinpä niin: Hänen tulee olla tahdikas, mutta pitää myös rajoista kiinni.
- Ongelmanratkaisutaitoja kannattaa harjoitella
- Sosiaalisten taitojen harjoittelulle tilaa tunneuilla. Kuinka hallita niitä? Kuinka kyetä kiinnittymään toisiin. Taito tulla toimeen muiden, erilaisten ihmisten kanssa on yhä tärkempi. Ihmissuhdetaitoja on mahdollista harjoitella ja kehittää.
- Toiminnalliset ja yhteistoiminnalliset menetelmät
- Tunnekasvatus: yläkoululuokilla on tärkeää oppia tunnistamaan omia ja toisten tunteita (empatia),
- Vaihtelu
- Yhteisöllisyys: pysyvät ryhmät
Kommentit
Lähetä kommentti