Koulussa voi yhtä aikaa toteutua kaksi asiaa: työ sujua ja siellä voi viihtyä. On myös esitelty tutkimustuloksia, että oppimistulokset ja hyvinvointi eivät olekaan toisiaan poissulkevia vastakohtia. Kouluissa, joissa oppilaat voivat hyvin, voidaan myös oppia hyvin. Ja kääntäen: Kouluissa, joissa oppimistulokset ovat heikkoja, oppilaat oirehtivat sekä fyysisesti että henkisesti.
Itse asiassa tällaisten tulosten ei pitäisi edes yllättää. Jo Abraham Maslowin teoriassa tarpeiden hierarkiasta todetaan, että vasta kun lapsen perustavat tarpeet kuten turvallisuuden, rakkauden ja arvostetuksi tulemisen tarpeet on tyydytetty, energiaa jää opiskelun kaltaiselle itsensä toteuttamiselle.
Syntyy työn imua, sitä, että koulutyössä koetaan tarmokkuutta, omistautumista ja uppoutumista. Työn imua voi vahvistaa kohtuullistamalla tehtävien vaatimuksia ja katkaisemalla vastoinkäymisten ketjut. Toinen tapaa on motivaation polku: luomalla luokkaan olosuhteet, joissa oppilas voi saada tunnustusta ja kokea onnistuvansa. Imua lisää mahdollisuus vaikuttaa asioihin.
Opettaja, joka käyttää aikaa oppilaiden kohtaamiseen, ottaa heidät mukaan suunnittelemaan ja arvioimaan opetusta, joustaa, tekee fiksuja korjausliikkeitä, viestittää oppilaille, kuinka upea ja tärkeä juuri tämä luokka rakentaa luokkaansa kevyttä ilmapiiriä, josta hyvinvointi rakentuu. Hän rakentaa samalla vahvaa perustaa sille, että oppilaat tekevät koulutyöstä oman osansa. Tosissaan ja mielellään.
Positiivinen emotionaalinen ilmapiiri luo turvallisia lähtökohtia oppimishalukkuuden synnylle. Tässä keinovalikkoa:
- Käytä aikaa luokan hengen rakentamiseen. Etsikää yhteisiä asioita, innostuksen kohteita.
- Laatikaa yhdessä luokan säännöt ja sopikaa seuraukset
- Positiivinen ilmapiiri ja vuorovaikutus tukevat myös työrauhaa; Sano jotakin kannustavaa joka päivä jokaiselle oppilaalle.
- Keksi pieniä vastuutehtäviä, joita oppilaat vuorollaan hoitavat.
- Ottakaa ratkaisukeskeinen ote ongelmiin.
- Reflektoikaa ilmapiiriä: Miten tämä viikko meni? Oliko meillä hyvä olla?
Kommentit
Lähetä kommentti