 |
| Klikkaamalla kuva tulee suuremmaksi |
VARMASTI kaikki toivovat, että kodin ja koulun yhteistyö sujuu saumattomasti lapsen hyväksi. Aina niin ei käy. Yhteistyö perustuu luottamukseen ja keskinäiseen kunnioittamiseen. Yleensä yhteistyö pysyykin noissa uomissa, koulu sujuu, lapsi oppii ja voi hyvin.
Valitettavasti silloin, kun koulunkäynnissä tai oppimisessa lapselle tulee vaikeuksia, yhteistyön henki saattaa kiristyä. Vanhemmat rakastavat ja puolustavat omia lapsiaan. On ymmärrettävää, että tällöin - ei niin harvoin - vikaa halutaan löytää muista; muista lapsista, opettajasta, rehtorista ja koulusta. Siihen me olemme toki koulussa tottuneet. Ammattikielessä puhutaan ongelman ohitusyrityksistä.
Kouluilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää opetus niin, että jokainen lapsi saa oppimiseensa ja kasvuunsa tarvitsemansa tuen. Olemme oppineet sen, että kun lapsi oirehtii koulussa tai koulumatkoilla käyttäytymisellään ja oppimisen tueksi tarvitaan vahvaa tukea, kodit usein torjuvat tätä huolta koskevan tiedon.
On varmaan naivia ajatella, että vanhemmat suhtautuisivat koulun ammattilaisten tekemiin havaintoihin lapsesta samalla vakavuudella kuin esim. terveydenhoitajan havaitsemiin riskeihin (esim. sokeria virtsassa). Kuitenkin samalla tavalla oppilaan käyttäytyminen ilmaisee kasvuun liittyviä haasteita. Kumpiinkin oireisiin on myös ”lääkkeitä”.
Jos lapsi käyttäytyy toistuvasti väkivaltaisesti, jos hän uhmaa aikuisia tai joutuu selkkauksiin toveriensa kanssa tms. kyse on ongelmasta, joka ei poistu itsestään. Meidän tehtävämme on auttaa kaikin keinoin lasta. Joko yksin tai muitten viranomaisten kanssa yhdessä. Usein vie tosi pitkään, jopa vuosia, ennen kuin vanhemmat antavat meidän auttaa. Avun ja tuen tarjoaminen koetaan loukkauksena.
Me kuitenkin näemme koulussa lapsen tilanteissa, joita vanhemmat eivät näe. Mitä ei itse näe, ei ole helppo uskoa. Lapsen kannalta tilanne on kuitenkin aina sitä parempi, mitä aikaisemmin apua saadaan antaa.
Vie siis usein paljon - liian paljon- aikaa, ennenkuin äiti tai isä tunnistavat ja tunnustavat lapsensa tuen tarvetta.
Viranomaisena koulun on kysyttävä myös loukkaavilta tuntuvia asioita. Tapa, jolla koulu käy näistä asioista keskustelua voi sekin loukata. Herkissä tilanteissa pitäisi aina harkita jokainen sana, jopa ilme. Mutta me olemme kaikki vain ihmisiä.
Aina vanhemmat eivät ehkä luota siihen, että koulu aidosti haluaa lapsille hyvää ja yrittää tukea heitä niillä keinoilla, joita koululla on. Kaikkein vaikeimpia ovat tilanteet, jossa oppilashuoltoryhmän on lakisääteísesti tehtävä lastensuojeluilmoitus. Ilmoituksen tarkoitus on varmistaa, että lapsi ei vahingoita itseään eikä muita ja saa kaiken tarvitsemansa tuen. Useimmat kodit kokevat ilmoituksen kuitenkin syväksi loukkaukseksi.
Aina vanhemmat eivät ehkä luota siihenkään, että koulu tietää, mitä on tekemässä. Joskus kodilla ja koululla on myös kovin erilaisia näkemyksiä siitä, miten lasta tietyissä tilanteissa tulee kasvattaa. 2020-luvun koulu ei käytä kovaa kuria vaan pyrimme löytämään oikean tasapainon turvallisten rajojen, pedagogisen rakkauden siis aidon välittämisen ja lapsen oman reviirin (vapauden tarpeen) välillä.
Kodin ja koulun yhteistyön tärkein edellytys on luottamus ja keskinäinen kunnioitus. Kunpa osaisimme vaalia sitä myös vaikeissa yhteistyötilanteissa.
Kommentit
Lähetä kommentti